Juntuset 2/2000

Sisältö:

Puheenjohtajan palsta
Juntusten sukuseuran hallitus 2000 - 2003
Jouluna ja sen jälkeen
Juntusten suku
Muisteluja menneen kesän sukukokouksesta
Juntunen nykyhetken maailmassa
Tunnistettavia vanhoja valokuvia
Sihteerin ja lehden toimittajan palsta
Akseli Herman Juntusen tarina
Muistojen polku
Talvisota alkaa
Mökin Aapelin karhunmetsästys
Lyydia Juntusen yhdeksän vuosikymmentä
Kajaanin kaupungin esittely lähes 50 vuotta sitten

Kansilehti

PUHEENJOHTAJAN PALSTA

Juntuset kokoontuivat elokuun 5. pnä 2000 Oulun Pohtoon kolmen vuoden välein pidettävään sääntömääräiseen sukukokoukseen.

Parhaimmat kiitokset kokouksen järjestäjille ja myös kokousväelle. Pohto tarjosi upeat puitteet kokoukselle niin tilojen kuin ympäristönkin suhteen. Sali täyttyi ääriään myöten osanottajista. Helena Juntusen laskelman mukaan osanottajia oli lähes 200. Pohton opiskelija-asuntola tarjosi rauhalliset yöunet siellä yöpyneille.

Ennen varsinaisen kokouksen alkua harmonikka- ja viuluduo Haipola&Suomalainen esitti kokousväelle taiturimaisesti osia oopperasta "Carmen" Oulun kaupungin tervehdyksen esitti kaupunginhallituksen jäsen Matti Pikkarainen.

Kari Juntunen esitteli Oulua monipuolisesti multimediaesityksenä osoittaen, että Oulussa osataan.

Varsinaiseen kokoukseen siirryttiin laulamalla yhteisesti "Nälkämaan laulu" Duo Haipola & Suomalaisen säestämänä.

Kokouksen avasi sukuseuran perustajajäsen, puheenjohtaja Kalle Juntunen Hyrynsalmelta. Kaikkien jäsenten ja koko Juntusten suvun lämpimät kiitokset Kallelle sukuseuramme hyväksi tehdystä ansiokkaasta työstä!

Sukukokouksen puheenjohtajaksi valittu Kalle A Juntunen Oulusta johti puhetta niin vauhdikkaasti, että maittavalle sukulounaalle päästiin ajoissa runsaista puheenvuoroista huolimatta.

Sukuseuran toimintasuunnitelmaa vuosille 2000-2003 esitellessään hallituksen silloinen puheenjohtaja Kalle Juntunen totesi, että sukukirjan II osan kirjoittamisesta on tehty sopimus suku historioitsija Jarmo Paikkalan kanssa. Sopimuksen mukaan II osa valmistuu syyskuun loppuun v. 2003 mennessä ja se tulee olemaan saumaton jatko I osalle, käsittäen ajanjakson 1800-1900 siten, että nuorimmat henkilöt ovat 1900 syntyneet ja heidän lapsensa.

Sääntömääräisessä kokouksessa valittiin erovuorossa olleen hallituksen tilalle uusi hallitus ilman äänestystä. Hallituksen jäseneksi lupautui myös "reserviin" siirtynyt entinen puheenjohtaja Kalle Juntunen. Kalle olisi ollut valmis reserviläisenäkin avustamaan hallituksen työtä, mutta yhteistyö tulee olemaan läheisempää ja siten tehokkaampaa hänen ollessaan hallituksen jäsen.

Sukukokouksessa mielenkiintoinen ja vilkasta keskustelua aiheuttanut asia oli sukuvaakunasta esitettyjen vaihtoehtojen käsittely. Kokousväki oli sangen yksimielinen. Vaakunaehdotuksia ei hyväksytty, vaan asian edelleen kehittely siirrettiin uuden hallituksen hoidettavaksi ja päätettäväksi.

Sukulounaan jälkeen teimme kaupunki-kiertoajelun. Kauniissa säässä Oulu esittäytyi upeana kaupunkina. Kiertoajelu antoi hyvän kuvan Oulun kaupungin muuttumisesta tervakaupunkina tunnetusta pienestä kaupungista savupiippukaupunkivaiheen kautta lähes 120000 asukkaan upeaksi tiede-, teknologia- ja kulttuurikaupungiksi. Kiertoajelulla esiteltiin myös Oulun loistavat virkistys- ja lomanviettopaikat. Kun vertaan nykyistä Oulua opiskeluvuosina 1957-58 muistiin piirtyneeseen kuvaan Oulusta on muutos suuri - onko jotain arvokasta ja kaunista menetetty? Silloista Oulun keskustaa oli vaikea tunnistaa. Kokouspäivä huipentui Juntusiltamiin Pohtossa. Nauttiessamme maukasta illallista meitä viihdytti laulusolistilla vahvistettu GMG-trio.

Maailman kantaesityksenä kuulimme Kalle Juntusen sanoittaman ja Veikko Juntusen säveltämän Juntusten marssin. Vauhdikasta esitystä säesti GMG-trio solisteina Kalle A Juntunen ja trion laulusolisti. Juntusten sukumarssia tullaan esittämään yhteislauluna kaikissa tulevissa vuosikokouksissa ja ehkä myös tulevilla kulttuurimatkoilla.

Uuden hallituksen ensimmäinen kokous pidettiin Kajaanissa 23.09.2000. Kokouksessa käsiteltiin myös sukuvaakuna-asiaa ja päädyttiin yksimielisesti samaan ratkaisuun kuin vuosikokouskin ts. esitettyjä vaihtoehtoja ei sellaisenaan hyväksytty. Heraldiselta taiteilijalta Reijo Helläkoskelta on jo aikaisemmin tilattu sukuvaakunan suunnittelu, joten varsinainen kilpailu sukuvaakunan suunnittelusta on jo ratkaistu. Vaakunan kehittely siirrettiin hallituksen seuraavaan kokoukseen, joka pidetään Helsingissä 08.03.2001 ja kokoukseen osallistuu myös vaakunan suunnittelija, heraldikko Reijo Helläkoski.

Sydämelliset kiitokset kaikille lehteemme kertomuksia, runoja ja valokuvia lähettäneille!

Hallituksen puolesta toivotan rakkaalle Juntusten suvulle

Hyvää Joulua ja Onnellista Uutta Vuotta

Martti Juntunen

Eturivissä vasemmalla: Marja-Leena Kemppainen, Martti Juntunen ja Helena Juntunen, takarivissä vasemmalta: Riku Juntunen, Esa Juntunen, Hannu Juntunen ja Kalle Juntunen.