Juntuset 2/2000

Sisältö:

Puheenjohtajan palsta
Juntusten sukuseuran hallitus 2000 - 2003
Jouluna ja sen jälkeen
Juntusten suku
Muisteluja menneen kesän sukukokouksesta
Juntunen nykyhetken maailmassa
Tunnistettavia vanhoja valokuvia
Sihteerin ja lehden toimittajan palsta
Akseli Herman Juntusen tarina
Muistojen polku
Talvisota alkaa
Mökin Aapelin karhunmetsästys
Lyydia Juntusen yhdeksän vuosikymmentä
Kajaanin kaupungin esittely lähes 50 vuotta sitten

Kansilehti

Hannu Juntunen

Juntunen nykyhetken maailmassa

Vakavamielinen pakina

Sukuseuran hallituksen tuoreena varapuheenjohtajana tunnen osavastuuta Juntuset -lehden uutteran toimittajan avustamisesta. Niinpä olen tarttunut otsikkona olevaan aiheeseen, jota keskeisempää en millään pystykään keksimään.

Yleisesti ottaen ja pitkällä juoksulla Juntusten suhde ihmis- ja eläinkuntaan kehittyy koko ajan suotuisaan suuntaan. On kuitenkin eräitä kysymyksiä, jotka Juntusen on syytä selvittää itselleen ja muille.

Demokratiavaje

Juntusen on syytä olla vakavasti huolissaan poliittisesta ilmapiiristämme Suomessa. Kun demokratia on saavutettu, ei sitä pidetä paljon minkään arvoisena. Näin ei voi jatkua. EU-, edus- ja kunnallisvaalien äänestysprosentti on nostettava takaisin yli 50%:n tason, jotta subsidiari-teetin prinsiipistä olisi mielekästä puhua kansansuvereniteetin puitteissa. Juntusenkin sopii muistaa, että valta on kuin pallo, joka on aina jollakin. Miksei siis mm. meillä.

Tietotekniikan kehitys

Nykyaikainen IT-vimpaimisto tai paremminkin sen tiimoilla rehottava bisnis aiheuttaa Juntuselle harmaita hiuksia, ellei niitä ole jo ennestäänkin. Onko vanhenevan Juntusen todella pakko aina opetella uusi tekstinkäsittelyohjelma, kun entiselläkin tulisi mainiosti toimeen? Tietotekniikan kehityksen kehittyminen pitäisi eurodirektiivillä tai kansallisella lailla kieltää tai jollain lailla ehkäistä kahdeksikymmeneksi vuodeksi, jotta melko moni Juntunen ehtisi rauhassa eläkkeelle, eikä tarvitsisi enää välittää yhteensopivuusongelmista.

Eläinten ihmisoikeudet

Olemme oikeusjärjestelmän kehityksessä siinä vaiheessa, että perusteilla on eläinasiamiehen virka. Modernista ja samalla seksistisestä virkanimikkeestä huolimatta kysymyksessä on henkilö, ei välttämättä mies. Eläinasiamiehen tehtävänä on avustaa ja neuvoa eläinkuntaa ja sen kutakin yksilöä sekä edustaa heitä poliisitutkinnassa ja tuomioistuimessa. Oikeusfilosofisena tausta-ajatuksena on oivallus, että eläinkin on luojanluoma ja sitä/häntä voidaan kohdella oikeussubjektina, jolla on oma arvonsa. Eläimiä ei saa vahingittaa eikä töhriä spraymaalilla, muttei töhrijöitä silti saa ampua haulikolla.

Suvun jatkuminen

”Show must go on” eli suvun täytyy jatkua. On tullut hälyttäviä lööppejä tutkimuksista, joiden mukaan lapsentekoinnostus on kaiken aikaa laimentumassa, vaikka tekotapa onkin viehättävä, ja lapset ovat herran lahja. Juntusen suvun osalta ei kuitenkaan ole välitöntä syytä huoleen, ei taannehtivasti eikä ennusteellisesti. Tavallisesti luotettavalta taholta olen nimittäin saanut tietää, että sukukirjamme II osa tulee olemaan 500 sivua paksu järkäle, vaikka se kattaa vain vuodet 1800 - 1900. Millainen jättieepos mahtaakaan olla III osa, jos se ehditään julkaista ennen maailmanloppua!