Lyydia Juntusen yhdeksän vuosikymmentä

Kuvassa Lyydia Juntunen 90-vuotisjuhlassaan Suomussalmella 27.8.2000. Takana Lyydian poika Auvo sekä hänen vaimonsa Marjatta ja jälkikasvu Timoteus.

”Kaksivuotiaana olin ollut sairaana kuolemankielissä. Isä oli vienyt kirkkoon esirukouspyynnön sairaan lapsen puolesta, ja niin oli selvinnyt elämään”, kertoo suomussalmelainen Lyydia Juntunen, jonka elämään sisältyy harvinaisen kovia kolhuja.

Elokuun 24. päivänä 1910 syntynyt Lyydia Maria Juntunen, myös omaa sukua Juntunen, päätyi kaksikymppisenä Eeli Juntusen emännäksi Paukan taloon, Paukuttajan vaaralle lähelle Juntusrantaa vetten ja kinttupolkujen taakse.

Rajalle Paukuttajan vaaralta on vain kahdeksan kilometriä. Siihen nähden oli omituista, ettei vaaran väkeä evakuoitu ennen talvisodan syttymistä. Talvisodan syttyminen yllätti paukuttajanvaaralaiset. ”Vaaran rinteeltä katsottiin sitten kun Juntusrannan koulu paloi”.

Eeli Juntunen jäi velimiehensä kanssa vangiksi, kun he menivät kauppa-asioille Juntusrantaan. Vangit oli sittemmin kuljetettu viiden kilometrin päähän Härkövaaraan.

Tammikuun kahdentenatoista päivänä 1940 vihollisen pommikoneet kiertelivät Juntusrannan yllä. Kaksi konetta pudotti kaksikymmentä pommia Paukuttajan vaaralle. Joidenkin arvioiden mukaan kysymys oli pommikuorman keventämisestä. Yksi pommeista osui Paukan pottukellariin, jonne 14 ihmistä oli mennyt pommisuojaan. ”Pommi surmasi meistä 11 ihmistä”, kertoo Lyydia Juntunen.

Puolen kilometrin päästä tulleet naapurit löysivät Paukan emännän kellarin jätteiden seasta tajuttomana. Hänen kaksi lastaan, kaksivuotias Matti-poika ja kolmivuotias Leena-tyttö olivat säilyneet miltei vahingoittumattomina, mutta Lyydia oli loukkaantunut pahoin. Hänet raahattiin Paukan pirttiin, lapset vietiin naapuriin.

Lyydia Juntunen palasi tajuihinsa kahdeksan vuorokautta myöhemmin. Hän oli sairaalassa Neuvostoliiton puolella Uhtualla. Lyydian pelastuminen oli ollut vähästä kiinni. Kun siviileitä oli lähdetty viemään itärajan taakse, oli joku naapuri todennut, ettei tuota kannata ottaa mukaan, ei siitä ole eläjäksi kuitenkaan. ”Ei sitä tuohonkaan voi jättää, kun siinä vielä henki on!” aviomies Eeli Juntunen oli väittänyt vastaan. Hän oli saanut Härkövaaraan sanan tapahtumasta ja päässyt auttamaan pelastuneita. Hän oli jopa saanut avukseen muutamia venäläissotilaita. Eeli Juntunen oli kuljettanut lapset ja tajuttoman vaimonsa hevosella Lonkkaan, josta matka oli jatkunut venäläisten johdolla sotilassairaalaan Uhtualle.

Lyydia Juntunen kertoo, että häntä hoidettiin Uhtualla hyvin. ”Varsinkin kun saivat tietää, että odotan lasta”. ” Sanoin lääkäreille, että kahvit keitän ja sukatkin neulon, kun tulette Suomeen”.

Vangit luovutettiin Suomeen kesän alus-sa.Vasta silloin Lyydia sai tietää, millaisia seurauksia pommin osumisesta perunakellariin oli ollut. Neljä lasta oli menehtynyt, nuorin, Aarne oli kuollut äitinsä syliin. Lisäksi olivat menehtyneet Lyydian appivanhemmat, hänen miehensä isä ja äiti sekä Paukan lähimmän naapurin emäntä ja tämän neljä lasta.

Lyydia ja Eeli Juntuselle syntyi sittemmin kuusi lasta lisää. Niin sitä vain piti opetella elämään, Lyydia Juntunen toteaa. ”Minä sanoin, että kun jalan saan, minä kävelen.” Siitä se lähti sujumaan kun Lyydia sai proteesin: Tuo kuvannee hyvin tomeran naisihmisen elämänhalua.

Lyydia Juntunen asuu nykyisin Suomussalmen Ämmänsaaressa palvelutalossa. Aviomies Eeli Juntunen poistui ajasta vuonna 1978. Vävy, Heikki Kumpulainen kuvailee anoppiaan ”pomminkestäväksi Paukan Lyytiksi”. Heikin mielestä topakan naisen selviytymistarinassa on kysymys kainuulaisen ihmisen sitkeydestä ja elämänhalusta ja myös uskosta Jumalaan. ”Minä olen antanut elämäni Herralle, Lyydia Juntunen sanoo luottavaisin mielin”.

Aineiston tähän artikkeliin toimitti Auvo Juntunen