Juntuset 1/2000

Sisältö:

Puheenjohtajan palsta
Juntusten sukukokous vuonna 2000
Oulu-kokouskaupunkimme
Erovuorossa oleva sukuseuran hallitus
Hymni Hyrylle
Meren armo
Sihteerin mietteitä
Paavo Juntunen - Valtameripurjehtija
Eeli Juntunen Hyrynsalmen lukkari ja valtiopäivämies
Onni onnettomuudessa
Murrejuttu Kainuusta
Sukirjaa myynnissä
Juntusten vanhoja valokuvia
Sukuvaakuna
Ajattelemisen aihetta
Juntunens in NA

Kansilehti

SIHTEERIN KIRJOITUS

Tulin valituksi Juntusten sukuseuran hallituksen jäseneksi Iisalmen vuosikokouksessa 1997. Sihteerin tehtävät sain hoidettavakseni viime syksynä sen jälkeen kun olin kovin hanakasti hakeutunut niitä hoitamaan. Tehtävään ei ilmennyt muita innokkaita hakijoita, joten valintani hallituksessa oli yksimielinen.

Olen työelämässä vielä joitakin vuosia ja olen jo jonkin aikaa kokenut tarvitsevani vapaa-aikaan jotain hyödyllistä tekemistä. Sitähän sukuseuran sihteerin työ minun mielestäni hyvin suuressa määrin on. Tuo vastapaino sen vuoksi, ettei työ yksinomaan täyttäsi viimeistäkin osaa työelämän loppupuolella olevan elämästä. Riski siihen on melko suuri. Työskentelen nimittäin ympärivuorokautisessa toiminnassa olevan perhetukikeskuksen johtajana ja kaiken lisäksi asun työ paikan yhteydessä sijaitsevassa virka-asunnossa.

Voisihan tuolle vapaa-ajan harrastusinnokkuudelle löytää muitakin tulkintoja. Pari vuotta sitten suoritin helsinkiläisen taksinkuljettajan tutkinnon ja ajoinkin taksia vapaa-aikoinani viikonvaihteissa. Pitemmän päälle tuntui kuitenkin, ettei se harrastus oikein lyö leiville. Pelkkä työn ilo ei tuntunut oikein riittävän kun sivutoimisen kuljettajan ansiot pääosin menivät taksi-isännälle ja verottajalle. Tätä harrastusta saattaisi tulkita suhteellisen pintapuolisesti vaikka niin, että jo verraten varttunut mies haluaa hakea omia rajojaan.

Tavallaan on saanut kokeilla rajojaan kun on täysin kokemattomana ja tietämättömänä lehdentoimittajan työstä saanut mahdollisuuden ryhtyä tekemään tätä työtä. Siihen edelliseen kokeiluun nähden tässä sihteerin ja lehden toimittajan työssä on se etu, että työn tulokset jäävät aina näkyviin tavalla tai toisella.

Nyt toista lehteäni toimittaessani olen moneen kertaan miettinyt keinoja, millä saisi lehden sisällön rakennetuksi mahdollisimman laajan Juntusten piirin tuottamasta aineistosta. Jossain määrin tässä numerossa ollaan menossa toivottuun suuntaan. Lienee kuitenkin toimittajasta itsestään, hänen ammattitaidostaan kiinni, että lehdestä tulee sisältönsä puolesta riittävän monipuolinen. Toimittajan on haettava ja pyydettävä juttuja jäsenistöltä. Pyydänkin tämän kirjoituksen välityksellä, että sukuseuran jäsenet tekisivät aloitteita erilaisten artikkelien julkaisemisesta lehdessämme ja lähettäisivät toimittajalle myös valmiita kirjoituksia. Toivon myös, että sukuseuramme tilaisuuksissa minulla olisi mahdollisuus solmia sellaisia kontakteja, joiden kautta aineisto lehtemme toimittamista varten karttuisi.

Kuten tähän mennessä on totuttu, lehdessä on kirjoituksia menneistä tapahtumista ja kauan aikaa sitten eläneistä ihmisistä. Myös vanhoja valokuvia on pyydetty lähettämään lehteä varten . Sillä linjalla jatkamme edelleen. Mukaan otetaan myös vähän "uudempia" pienoiselämänkertoja, jollainen tässä numerossa on. Toivon myös aineistoa Juntusten nykymenosta. Lähetelkää monipuolista Juntusten materiaalia lehteä varten.

Jäseniä lienee tällä hetkellä yli kuuden ja puolensadan. Siihen joukkoon on varmasti mahtunut monenlaista merkki ja juhlapäivää tänäkin vuonna. Muutaman esimerkin mainitakseni puheenjohtajallamme Kallella oli syntymäpäivä helmikuussa. Tässä lehdessä olevassa valokuvassa sukuseuran hallituksen jäsenet "muistelevat" jo ollutta Kallen syntymäpäivää. 1.4. minut oli kutsuttu sukuseuran hallituksen edustajan ominaisuudessa Lassi Juntusen 85vuotispäiville. Lassi on lukkari Eeli Juntusen pojan poika. Lassi on tällä hetkellä Eeli Juntusen sukuhaaran vanhin jäsen. Eeli Juntusesta on kirjoitus tässä lehdessä. Myös sukuseuran sihteeri täyttää "pyöreitä vuosia" tänä keväänä. Tapahtumaa juhlitaan Rooman keväässä. Hyvää kesää Juntusten sukuseuran jäsenille!

Riku Juntunen
sihteeri